Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Yleistä jutustelua. Rajoitetusti myös Cadillaceihin liittymättömiä juttuja.

Moderator: JiipeeH

Post Reply
User avatar
Antti A
Convertible Biarritz
Posts: 260
Joined: Thu Sep 03, 2009 4:11 pm
Location: Lahti - Isokyrö

Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by Antti A » Sun Nov 02, 2014 11:13 am

Image

Edelleenkin kromaus tuntuu olevan yksi suurimmista mysteereistä harrastepiireissä ja hyvälaatuisen kromauksen teettäminen on hankalaa ja aivan käsittämättömän kallista. Oman projektini osien kromaaminen oli melkoinen savotta, sillä onhan tuollaisessa -59 Cadillacissa melkoinen määrä osia.

Monet tuntevat Puolan Poznanista Adamin, jonka Wittmann & Syn yritys kromasi järjettömiä määriä osia Skandinaviaan vielä muutama vuosi sitten ennen Adamin poismenoa. Moni ei kuitenkaan tiedä sitä että Adam teki yhteistyötä Artmet Chromin Arturin kanssa, ja Arturin pajalla tehtiin usein suurempia puskureita ym. hankalempia osia. Artmetilla oli ja on siis edelleen isommat altaat kuin Adamilla oli, joten osien koon kanssa tuskin tulee ongelmaa. Laatu sen sijaan onkin jo monella tiedossa, sillä ne jotka Adamilla ovat osiaan teettäneet todennäköisesti omistavat myös muutaman Arturin yrityksessä entisöidyn palikan.

Minun tapauksessani Artur oli se joka otti ensin yhteyttä. Hän oli ilmeisesti ollut apuna purkamassa Wittmannin tavaravuorta, ja sitäkautta saanut sähköpostiosoitteeni. Hintataso oli ensimmäisen tarjouksen perusteella hyvin samaa luokkaa kuin Wittmanilla. Yksittäisissä osissa hintaeroa saattoi olla, mutta kokonaissumma ei kovin montaa satasta heittänyt. Arviohinta pysyi kokoajan samana ja oli siis sama kuin lopullinen hinta. Omien osieni arvio tuli 2013 alkuvuodesta ja viimeiset osat 2014 syksyllä ja hinta pysyi siis edelleen samana.

Toimitusajaksi Artur lupasi n. 6vk. Ensimmäisten pienempien erien kohdalla aikaa meni 8-12vk / lähetys, mutta pysyttiin kuitenkin kohtuullisissa raameissa. Isoin satsi lähti matkaan tämän vuoden syyskuun 6pv ja oli perillä Puolassa 10pv. Yllätys olikin mieluinen kun 3.10 Artur ilmoitti osien olevan valmiit. 13kpl puskurin isoja teräsosia ja alle kuukausi. kuinka moni pystyy samaan?

Kommunikointi tapahtuu pääosin sähköpostilla, mutta kiireinen mies ei oikein tahdo aina saada vastattua. Parhaiten yhteyden saa kuitenkin soittamalla. yhteydenpito toimii Englanniksi jota Artur puhuu kohtuullisen sujuvasti.

Joitakin hintaesimerkkejä voin tähän laittaa omista osista:

Cadillac -59 Takapuskurin keskiosa 1600plz
Cadillac -59 Takapuskurin pääty 1200plz
...
Cadillac -59 tuuletusikkunan karmi valu 350plz
...
Omia osia oli yhteensä 32kpl

Image

Image

Image

Arturin paja sijaitsee siis Poznanin kunnassa n. 5km entisen Wittmannin pajalta. Kuljetusyrityksenä itse olen käyttänyt Kuehne + Nagelia jota voin myös suositella!

-Antti
Cadillac Coupe De Ville 1959 http://garage59.blogspot.fi/

TOPI 55&60
Convertible Biarritz
Posts: 187
Joined: Wed Oct 20, 2010 1:20 pm

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by TOPI 55&60 » Wed Nov 12, 2014 9:26 pm

Nopeasti tekevät!Toivottavasti ei kostaudu sinkkipaineosien suhteen.Ne vaativat kuparoinnin jälkeen lepoajan&jos tämä vaihe jää väliin voi osiin ajan mittaan tulla patteja...Ite oon käyttäny Kromteknikiä&laatu/hinta kohillaan myös siellä,lisäksi osat voi viedä risteilyn lomassa Eskilstunaan eli kuljetuskustannukset mitättömät.Haittapuolena on et osat voi viipyä pitkään,mut mikäs kiire täs valmiis maailmas on...

User avatar
Antti A
Convertible Biarritz
Posts: 260
Joined: Thu Sep 03, 2009 4:11 pm
Location: Lahti - Isokyrö

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by Antti A » Thu Nov 13, 2014 11:55 am

Valuosien toimitusaika on n.3kk. Teräsosilla oli alle kuukausi. Ruotsalaisissa valuosissa on ainakin patteja ollut melkolailla, joten vaikuttaa varmaan melko moni asia siihen miten ne syntyy. Epäpuhtaudet raaka-aineessa nyt niinkuin aluksi. Ilmeisesti tuon lepoajan n tarkoitus tuoda ne esiin ennen kromausta. Jos noista haluaa ikuiset niin ne pitäis tehdä teräsvaluna uudestaan.
Cadillac Coupe De Ville 1959 http://garage59.blogspot.fi/

TOPI 55&60
Convertible Biarritz
Posts: 187
Joined: Wed Oct 20, 2010 1:20 pm

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by TOPI 55&60 » Thu Nov 13, 2014 2:33 pm

Totta,juuri epäpuhtaudet vaikuttavat asiaan.Mun valuosista on tullu priimaa Ruotsista kun oon antanu reilusti aikaa kromaamon pojille tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä.Huonoista aihioista ei tosin saa tekemälläkään enää hyviä.Hinta taitaa olla aika samoissa Puolan&Ruotsin kromaamoiden välillä loppupelis.

User avatar
Antti A
Convertible Biarritz
Posts: 260
Joined: Thu Sep 03, 2009 4:11 pm
Location: Lahti - Isokyrö

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by Antti A » Mon Nov 17, 2014 7:50 pm

Parhaimmissa tapauksissa Puolan hinnat oli n. 30-40% edullisemmat kuin Ruotsissa. Jotkut osat taas oli hyvinkin samanhintaiset Kromteknikiltä saadussa tarjouksessa. Kokonaishinta oli kuitenkin 35% edullisempi 4600e vs. 6400e.
Cadillac Coupe De Ville 1959 http://garage59.blogspot.fi/

TOPI 55&60
Convertible Biarritz
Posts: 187
Joined: Wed Oct 20, 2010 1:20 pm

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by TOPI 55&60 » Fri Nov 21, 2014 9:26 pm

+Rahtikulut päälle... :roll:

User avatar
Antti A
Convertible Biarritz
Posts: 260
Joined: Thu Sep 03, 2009 4:11 pm
Location: Lahti - Isokyrö

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by Antti A » Tue Dec 02, 2014 3:39 pm

Rahtikulut oli ekalle satsille meno paluu n. 80e (posti &puolan posti, n.12kg), Toinen satsi n. 120e (Posti & Puolan posti) n. 15kg, ja kolmas satsi n. 300e (Kuehne + Nagel n. 130kg). Eli koko härväämiseen meni 500e. Jos olisin lähettänyt kaikki kerralla olisi säästöä tullut n. 150e, mutta halusin pelata varman päälle. Edelleenkin siis jää edullisemmaksi kuin Ruotsi.
Cadillac Coupe De Ville 1959 http://garage59.blogspot.fi/

TOPI 55&60
Convertible Biarritz
Posts: 187
Joined: Wed Oct 20, 2010 1:20 pm

Re: Artmet Chrom - Kromausta Puolassa

Post by TOPI 55&60 » Fri Dec 05, 2014 8:53 pm

Mulla makso Eskilstunassa lähes kaikki -55 Sedanin kiiltävät yht.27000kr. eli 2900 juroa nykyään.Silloisella kurssilla oli 3500 juroa.Osia kaikkiaan nelisenkymmentä...Ei mun mielestä paha hinta varsinkin ku etupuskuri oli pahasti kolhittu!Työ oli ensiluokkaista ku sanoin et ei kiire,mut laadun oltava mahd. hyvää.Osat olikin sit Ruotsissa pari vuotta...Haettaes sanovat et lupasivat aivan liian halvalla,kuvien perusteella ku arvioivat,mut sovittu hinta piti.Ehkä siitä viisastuneena antavat yli-arvion hinnan suhteen nykyään...jag vet inte...

Post Reply